Noniin, huomenta taas.
Ei olla menty eteenpäin yhtään hankinnassa, pikemminkin peruutettu taakisin alkuun. Ei me sitä suokkia käyty katsomassa, sillä autot piti viedä korjattaviksi, eikä me kuitenkaan oltaisi voitu sitä ostaa, joten olisihan se ollut turhaa ajan hukkaa.
Oon siltikin aivan varma että me käydään sitä lv-tammaa katsomassa, koska se kuulostaa niin hyvältä ja näyttääkin mukavalta, mutta äiti yrittää väkisin peruuttaa lähtöruutuun vaikka nyt pitäisi melkein ravata eteenpäin.
Eilen kävin ratsastamassa ja huomasin kehittyneeni taas hiukkasen eteenpäin, vaikka me ei mitään kamalan kummallista tehty, väistöjä harjoiteltiin ja sellaista.
Äiti yrittää saada mutkin peruuttamaan sanomalla, että en oo puoliksikaan valmis hevosen omistamiseen, mutta en oikein tajua miten pääsisin sitten valmiiksi? Täällä päin kun ei oikein ole mitään millä harjoitella, hoitoponitkin nyt ovat mitä ovat, eikä parempia tähän hätään löydy. Sitä paitsi, oman hevosen kanssahan sitä sitten oppisi ja onhan siellä tallilla aina muitakin ihmisiä, asiantuntevia.
Niin ja olenhan minä nyt ne vuodenpäivät käynyt polleja hoitamassa, ja joka päivä tunnollisesti pyöräillyt tai ajanut tallille.. Ei pitäisi olla siitä ainakaan valittamista. No, oikeassahan se siinä on, että en mä osaisi vielä kaikkea tehdä, tuskin kukaan osaa, mutta kyllä multa perustoimenpiteet onnistuu. Ja ainahan voi kysyä apua. Se mua vasta naurattaakin, kun äiti tyrkyttää mulle hevosenomistaja-kirjoja sylintäydeltä ja sanoo että "lue niistä". Ei kaikki tapahdu samoin käytännössä kuin mitä kirjoissa sanotaan. No, isä pitelee ohjista niin tiukasti, että äiti on joutunut peruuttamaan samaan kohtaan kuin isä, kun isukki sanoi että ei aio maksaa penniäkään hevosen oston jälkeen. Ei mistään mikä liittyy hevoseen. Ja äiti sitten sanoo että ei sillä ole varaa sitä yksin pitää. Ja mä sanon että voin hankkia töitä, kun lehdessäkin etsittiin mainosten jakajaa. Olis silläkin se ongelma ratkaistu, mutta kun ei ja syyksi sanotaan aina jotain erilaista johon mulla yleensäkin on joku ratkaisu, mutta kun vaan ei se käy ja ei voi eikä onnistu.
Pitää koittaa nyt äkkiä saada äitikin uskomaan että kyllä me pärjätään ja että se hevonen maksaa kyllä lopulta itse itsensä, vai miten se sanotaan, sillä jos me ei pian tehdä mitään, se heppa menee ennen kuin meillä on ollut edes mahdollisuutta käydä katsomassa sitä! Se se vasta kauheaa olisikin, sitten ei tiedetä jos se olisikin ollut juuri sellainen mitä haemme, vai sitten aivan erilainen kuin odotimme.  Näihin tunnelmiin lopetan nyt ja taidan mennä taas jankuttamaan äidille hevosesta :)

Heido!